Maaliskuun ajatuksia

17.03.2017

Maaliskuun ajatuksia

Kevät on täällä vihdoin! Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja koen sen voimakkaasti myös omissa tunteissa ja fiiliksissä. Minulle kevät on aina uudesti syntymisen aikaa ja tuntuu, että on raivattava tilaa uudelle! Minulla tämä tapahtuu kodin siivoamisen kautta, turhasta tavaramäärästä irrottautuminen ja samalla myös kehon ja mielen puhdistumisella. Jotenkin tuntuu, että kun koti on puhdas ja siisti, niin samalla myös oma mieleni lepää ja kirkastuu. Samalla siivous on jotenkin terapeuttista, vaikka en todellakaan ole mikään himosiivooja.

Sisäelimistä aktiivisimmillaan on maksa ja sappirakko. On hyvä tiedostaa, että maksa on kehomme puhdistuslaitos, ja jotta pidämme sen työtehtävät keveinä, kannattaa välttää runsasta alkoholin käyttöä ja myös negatiivisten ajatusten ja tunnetilojen määrää. Maksa nimittäin varastoi myös meidän negatiivisia tunnetiloja.

Kevät on kaikella lailla nousevan yang-energian aikaa. Eli erittäin otollinen aika tehdä muutoksia omassa elämässä, aloittaa uutta, uuden opiskelua, uusia harrastuksia ja kaiken sellaisen tekemistä, mikä kohottaa omaa energiatasoa.

Itse aloitin jo viime vuoden puolella uuden opinnot. Opiskelen IIN-Integrative Nutrition-ravintovalmennusohjelmaa, josta minun pitäisi saada paperit lokakuussa. Se on todella mielenkiintoinen ohjelma, jonka perusajatuksena on yksilö. Siinä lähdetään ajatuksesta, että dieetit eivät toimi ja meidän tulee löytää oma, yksilöllinen ruokavalio, mikä sopii juuri minulle parhaiten. Sen lisäksi ensimmäisenä tulee Primary Food; eli onko minun elämän eri osa-alueet tasapainossa? Koti, sosiaalinen elämä, harrastukset, työ jne. Niillä on suuri merkitys myös siihen, miten voimme. Jos olemme stressaantuneita esim. työn takia, hidastaa se aineenvaihduntaamme jne.

Oma kevään retriittini on nyt maaliskuussa, ja siinä keskitymme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, terveelliseen ruokavalioon ja oman intuition, oman äänen kuulemiseen. Lisäksi otan asioita tuosta koulutusohjelmasta esille retriitilläni. Toivon kovasti, että retriitti toteutuu, sillä sinne tarvitsen minimissään 8 osallistujaa ja maksimissaan 12 henkeä. Odotankin nyt, miten tämän retriitin käy, mutta suunnittelen ohjelmaa joka tapauksessa sinne!

Ihanaa kevättä sinulle, lukijani!